Kokoonpano
Tony Montana
Tony Montana on pitkän linjan iskelmälaulaja ja lavojen kestosuosikki, jolla on takanaan tuhansia keikkoja.
Musiikki
Tony Montanan ura on kestänyt jo usean vuosikymmenen ajan. Ensimmäinen levy julkaistiin 1979 jolloin bändinä oli Johnny & the Dodgers. Tämä kokoonpano keikkailee nykyäänkin aktiivisesti. Tony tekee pääasiassa trubaduurikeikkaa kitaran kanssa.
Tony on tehnyt ahkerasti ja määrätietoisesti työtä musiikkinsa eteen ja saanut myös tunnustusta työstään, mm. Vuoden Viihdyttäjänä sekä Vuoden Miesartistitulokkaana vuonna 1993.
Toistakymmentä pitkäsoittoa julkaisseen Tony Montanan musiikin skaala ulottuu perinteisestä iskelmästä sekä rockmusiikkiin. Monipuolisuus onkin yksi hänen työnsä rikkauksista. Hyvänä esimerkkinä on vuonna 2020 julkaistu Mambo Italiano, joka sisältää musiikkia Olavi Virran levytyksistä 50-luvun tyyliin.
Tony Montana - yksin tai yhtyeineen
Kesto: 2 x 45 min
Pitkän linjan viihdyttäjä Tony Montana tietää miten väki saadaan viihtymään!
Tony tekee pääasiassa trubaduurikeikkaa kitaran kanssa. Välillä hän käyttää levyttämiensä laulujen taustoja apuna. Musiikki liikkuu iskelmästä rokkiin unohtamatta hitaita tunnelmapaloja. Tarvittaessa esitetään perinteistä tanssimusiikkiakin. Lähtökohtana on, että Tony on paikalla yleisöä varten ja valitsee laulut sen mukaan.
Tony Montana
1993 Ykköstähti-kilpailun voitto
1993 Emma-palkinto
Keikoille kulkee mukana tarvittaessa myös äänentoistolaitteet