Taikuri Kimmo Erkkilä

Palkittu taikuri Kimmo Erkkilä on hämmästyttänyt ja kummastuttanut katsojia jo yli 15 vuotta

Viihdelajit:

Taikuus, Lastenohjelmat

Tarjouspyyntö

Täytä kaikki *-merkatut kentät!

Kimmo esiintynyt ympäri Suomea niin maalla kuin merelläkin

Kimmo on taikonut itsensä eteläsuomalaisten sydämiin, sillä hänen toimii Porvoosta käsin. Kimmo taikoi itselleen kolmannen sijan 4.10.2012 käydyissä ravintolataikuuden SM kilpailuissa.

Taikuri Kimmo on nähty televisiossa lastentaikurina ohjelmassa Pussel ja vuonna 2012 Nelosen Neljän tähden illallinen-ohjelmassa. TAMMIKUUSSA 2015 KIMMON TAIKATEMPPUKOULU näki päivänvalon kun YLE aloitti jaksojen julkaisemisen sivustolla svenska.yle.fi/hajbo. Kimmo on myös toiminut taikakonsulttina ammattilaisteatterille.

Kimmo koskettaa taikuudellaan meitä kaikkia: sekä aikuisia että lapsia. Hän esiintyy niin yrityksien tempauksissa (esim. kokoukset, avajaistilaisuudet, julkiset tapahtumat, asiakastilaisuudet), yhdistyksien tapaamisissa (muutamana esimerkkinä kokoukset, jäsenillat, julkiset tapahtumat), yksityisissä tilaisuuksissa (esim. syntymäpäiväjuhlat, häät, lastenkutsut, 50-vuotisjuhlat) kuin myös ravintoloissa sekä kaupunkien järjestämissä tilaisuuksissa.

Oli sitten kyseessä yrityksen, yhdistyksen tai muun vastaavan tapahtuma, Kimmo loihtii tilaisuuteenne mieleenpainuvan maagisen kokonaisuuden. Miellytä ja hauskuuta henkilöstöä tai asiakkaitasi ja jäseniä tilaamalla taikuri Kimmo Erkkilä tilaisuuteenne.

Taikuri Kimmo Erkkilä esiintyy myös mielellään yksityisillä kutsuilla kuten esim.häät, lastenjuhlat, merkkipäivät, kesäjuhlat yms. Yllätä ystäväsi hauskalla, hämmästyttävällä ja interaktiivisella taikaohjelmalla.

Esitykset

Näyttäviä temppuja suurelle yleisölle
Kesto: 30 min tai sop.muk.

Pyydä tarjous

Stand up -lavashow sopii suuren yleisön ihmeteltäväksi. Näyttämöllä taikuri voi viihdyttää samanaikaisesti jopa satoja ihmisiä.

Stand up -esitys räätälöidään aina tilaisuuteen sopivaksi. Ideana on tarjota jokaiselle ikimuistoinen tovi magian ihmeellisessä maailmassa!

Esityksissä taikuus yhdistetään komiikan kanssa. Tämä lyömätön yhdistelmä – liitettynä spektaakkelimaisiin temppuihin – takaa usein sen, että takarivissäkin loksahtavat leuat polviin. Lisäksi taikurilla on tapana pyytää katsojia avukseen lavalle. Tämä tekee esityksestä henkilökohtaisemman.

Stand up -taikuus sopii mainiosti julkisiin sekä yksityisiin tapahtumiin kuten esimerkiksi yrityksien tilaisuuksiin, yhdistyksien tapahtumiin, häihin sekä ravintoloihin, asiakastapahtumista puhumattakaan.

Close up -taikuuttua
Kesto: sopimuksen mukaan

Pyydä tarjous

Close up magic tarkoittaa lähitaikuutta. Toisin sanoin taikuri hämmästyttää sinua kosketusetäisyydeltä – jopa omissa käsissäsi.

Lähitaikuus on suosittu taikuuden muoto tilaisuudessa kuin tilaisuudessa. Taikoessaan Kimmo käyttää arkisia esineitä: korttipakkaa, kolikkoja, seteleitä ja kaikkea siltä väliltä, aina naruista kumilenkkeihin. ”Mitä juurikin äsken tapahtui?” on kysymys, jota todennäköisesti mietit vielä vällyn alla painaessasi päätä pielusta vasten. Lähitaikuutta voi toteuttaa esimerkiksi kiertämällä pöydästä pöytään (ravintolat, häät ym.) tai esiintymällä ihmisjoukossa pienryhmille kerrallaan tai vaikkapa pelkästään juuri sinulle. Mikä parasta, lähitaikuudessa suurin osa katsojista pääsee osallisiksi temppuihin!

Kimmo taikuroi itsensä vuoden 2011 ravintolataikuuden Suomenmestaruuskilpailuissa neljänneksi juuri lähitaikuudellaan.

Close up -taikuus sopii erinomaisesti lähes joka tilanteeseen jossa on väkeä paikalla. Esimerkkeinä mainittakoon yksityiset juhlat, häät, ravintolat, firmojen ja yhdistysten tilaisuudet, asiakastilaisuudet, julkiset tapahtumat ja messut. Ja mikäpä kruunaisi syntymäpäiväjuhlat paremmin kuin käsin kosketeltava taikuus…

Taikuutta lapsille
Kesto: 20-30 min sop.muk.

Pyydä tarjous

Kun suunnittelette lastenkutsuja, koulujuhlia tai julkisia tapahtumia lapsille yms., voi Kimmon taikuripalveluja lämpimästi suositella. Kokemuksen syvä rintaääni kertoo, että taikashow toimii aina, tuo hyvän mielen ja puhututtaa lapsia – kuin myös aikuisia – pitkään.  Ei taikuri usein sinun kotonasi käy hämmästyttämässä jättäen pienet ja suuremmat suut kysymysmerkille.

Esityksen kesto on yleensä noin 20–30 minuuttia, jonka aikana nautitaan, hämmästellään ja harjoitetaan poskilihaksia naurun raikuessa oikein kunnolla.

Ohjelmanumeron aikataulut sekä ohjelman sisältö voidaan aina räätälöidä erikseen tilanteen mukaan. Kimmo kuuntelee toiveitasi. Toteuttakaamme yhdessä ikimuistoinen taikatuokio!  Tarvittaessa Kimmo-taikuri voi myös loihtia esiin ilmapallohahmon, jolloin lapset saavat mukavan muiston kotiin vietäväksi.

Kokoonpano

Kimmo Erkkilä

Erityismaininnat

2012 ravintolataikuuden SM 3.sija

2012 FM 3.e plats inom restaurang-magi

3rd place in the 2012 Finnish championships in restaurant magic

Lisätiedot

Yhtä vahvat esiintymiskielet suomi ja ruotsi lisäksi hän on esiintynyt useasti englanniksi.