Kokoonpano
Yhtyeessä soittavat Sampsan lisäksi myös ex-Lordit:
– Niko Hurme, basso ja taustalaulut
– Leena Peisa, koskettimet ja taustalaulu
sekä DJ Ricky Wild, Samplet ja loopit
Sampsa Astala on Karkkilasta lähtöisin oleva sittemmin helsinkiläistynyt muusikko ja tuottaja
Musiikki
Astala on viime aikoina julkaissut paljon uutta musiikkia. Homma huipentui maaliskuun 25. päivä, kun hän julkaisi ensimmäisen oman soololevynsä: Se ihan kiva jäbä. Monet levyn kappaleista on valittu Spotifyn suosituille soittolistoille. Myös Sampsan biisit, kuten Pikkukaupungin poika ja Mikä pahan tappais, ovat tulleet tutuiksi YLE Radio Suomen taajuudelta.
Sampsa on Karkkilasta lähtöisin oleva ja sittemmin helsinkiläistynyt muusikko ja tuottaja, jonka ammatillinen ura muusikkona alkoi Lordi-yhtyeen rumpalina ja taustalaulajana. Sampsa oli mukana viidellä Lordin studioalbumilla sekä voittamassa Euroviisut vuonna 2006.
Tämän jälkeen hän aloitti oman uransa, ensin Stala & So. -yhtyeen keulakuvana ja vuodesta 2016 lähtien sooloartistina. Nykyisin hän esiintyy Sampsa Astala ja Qma -yhtyeensä kanssa, jossa soittavat mm. Niko Hurme (ex-Lordi) ja Leena Peisa (Dingo, ex-Lordi.)
Pop- ja rock-klassikoita
Kesto: 2-3 x 45 min sop.muk.
Classic rockia vuosien varrelta suomeksi ja englanniksi. Ohjelman kesto 2-3 x 45 minuuttia tilaisuuden tarpeen mukaan.
Yhtyeessä soittavat Sampsan lisäksi myös ex-Lordit:
– Niko Hurme, basso ja taustalaulut
– Leena Peisa, koskettimet ja taustalaulu
sekä DJ Ricky Wild, Samplet ja loopit
Sampsa Astala osallistui suomen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan Eurovision laulukilpailun voittoon.
Hän on myös tehnyt kappaleita ja toiminut tuottajana muun muassa Pete Parkkoselle ja Järjestyshäiriölle.
Lisäksi hän on esiintynyt mm. Hanna Pakarisen ja Apulannan taustalaulajana heidän albumeillaan.
Mm. isojen esiintymislavojen tuoma kokemus ja näkemys yhdistettynä hyvään musiikkiin!