Pelle Positiivi

Pelle Positiivi on laulaen kiertänyt ympäri suomea viihdyttämässä lapsia jo 20 vuotta!

Viihdelajit:

Lastenohjelmat

Tarjouspyyntö

Täytä kaikki *-merkatut kentät!

Pelle Positiivi esiintyy niin pienillä kun suurillakin areenoilla

Hän on saanut  vankan jalansijan suomen lastenviihteen ykköskaartissa. Pelle Positiivi nousi julkisuuteen hänen 20 jaksoisen tv sarjansa ansiosta, joka alkoi pyörimään Mtv 3:lla vuonna 2003. Siitä alkoi myös Pellen aktiivinen keikkailu ympäri maata.

Pelle Positiivi eroaa muista pelleistä siten, että hänen esityksensä perustuvat musiikkiin,lauluun ja tilannekomiikkaan. Hän peräänkuuluttaa interaktiivisissa esiintymisissään hyviä käytöstapoja, anteeksi pyytämistä, kohteliaisuutta, turvallisuutta liikenteessä: maalla, merellä, ilmassa ja nettiverkossa sekä ihan yleisiä mukavia ja kivoja yhteisiä hetkiä ja toisten huomioon ottamista.

Kysymyksessä on siis erittäin lahjakas laulaja, jonka esityksissä viihtyvät takuulla niin lapset kun vanhemmatkin.

Jos ette vielä tunne lastenartisti Pelle Positiivia, niin vilkaiskaapa näillä sivuilla muutamaa musiikkivideota!

Sitten olettekin jo tutut kansallispelle Positiivin kanssa.

Esitykset

Monipuolista lastenohjelmaa
Kesto: 30 min

Pyydä tarjous

Pellen voi tilata syntymäpäiville, päiväkoteihin, kouluihin, yksityistilaisuuksiin, häihin lasten viihdyttäjäksi, lanseeraustilaisuuksiin eli ihan mihin tilaisuuteen vaan, jossa tarvitaan koko perheen hauskuttajaa.

Ohjelman kesto ja jaksotus voidaan tarvittaessa sopia tilaisuuden luonne huomioon ottaen.

Näytteet

Kokoonpano

Pelle Positiivi alias Mikko Kartano

Erityismaininnat

Pelle Positiivi on  tehny nämä ja paljon muita:

– MTV 3:lle 20 osaisen Tv-sarjan

– Pellen sarjaa on kaikenkaikkiaan esitetty tv:ssä uusintoineen n. 120 kertaa

– Pelle on tehnyt kaksi lasten cd:tä Meriseikkailu -levy ja Tilulilulei -levy

– Tehnyt noin 800 esiintymistä, konserttia, ympäri suomen.

Lisätiedot

Pelle Positiivin mukana kulkee tarvittaessa myös äänentoistolaitteisto