Kokoonpano
Markku ”Mato” Valtonen
Markku ”Mato” Valtonen on luovuuden asiamies, suosittu puhuja sekä taiteen ja liike-elämän monitoimija.
Juontajat ja puhujat, Erikoisohjelmat
Mato Valtonen on tullut tunnetuksi mm. esitelmistään, Sleepy Sleepers ja Leningrad Cowboys -yhtyeistä, näyttelemisestään, kirjoistaan ja vaikkapa vuoristoradan jarrumiehenä toimimisestaan!
Mato toimii ansiokkaasti niin sotiemme veteraanien kuin vähempiosaisten kansalaistemme hyväksi kuten myös Pietarinkadun Oilers hyväntekeväisyysjärjestön kunniapuheenjohtajana. Julkaistuaan esikoiskirjansa ”Noh, sano naakka ku nokka katkes” vuonna 2001, on Mato ehtinyt kirjoittaa jo kymmenen muutakin kirjaa menopeleistä, luovuudesta, seikkailuista ja elämästä sekä yhden musikaalin ja kaksi elokuvakäsikirjoitusta.
Monipuolinen näyttelijänura alkoi jo vuoden 1985 Aki Kaurismäen klassikosta Calamari Union laajentuen televisiosarjojen kautta myös teatterien lavoille.
Pääroolin Mato esitti Kaurismäen elokuvassa Pidä huivista kiinni, Tatjana.
Kaiken edellämainitun lisäksi hän isännöi vuosina 1986-1996 Suomen suosituinta Pullakuskit radio-ohjelmaa Sakke Järvenpään kanssa.
Juontajaksi
Kesto: Sopimuksen mukaan
Seremoniamestarina ja juontajana Mato on mies paikallaan.
Mato hoitaa vankalla kokemuksella ilmeikkäästi niin pienet kuin suurekin tilaisuudet!
Yritysten tilaisuuksissa koko päivän juontojen lisäksi taittuu tarvittaessa myös moderaattorina toimiminen tai paneelikeskustelujen vetäminen.
Vuosikymmenen puhuja
Kesto: Sopimuksen mukaan
Elämä on opettanut Mato Valtoselle, että aina ei tarvitse olla niin virallista.
Mato Valtosen todella vaiherikas elämä sekä monipuoliset kokemukset antavat poikkeuksellisen kaikupohjan herätellä kuulijaansa ajattelemaan ja asettelemaan tavoitteensa niin minä- kuin me-hengessä rohkeammin ja korkeammalle, kuitenkaan haihattelematta.
Teemoista ja tarpeistä keskustellaan aina tilaajan kanssa etukäteen, jotta esitys saadaan palvelemaan parhaiten tarkoitustaan!
Markku ”Mato” Valtonen
1800+ puhujatilaisuutta
2008 Vuoden Puhuja
2012 Vuosikymmenen Puhuja
2022 MySpeaker of the Year ”Kunniamaininta”
Mato on kokenut monet nousu- ja laskukaudet niin yrittäjänä kuin Linnanmäen vuoristoradan jarrumiehenä!