Koomikko-muusikko Jussi Paalanen

Nauruhermoja kutkuttavaa Stand up komiikkaa sekä mm. musiikki-improvisaatiota samassa paketissa!

Viihdelajit:

Musiikki, Komiikka, Erikoisohjelmat

Tarjouspyyntö

Vastaa vielä paljonko on 2 + 2 =

Täytä kaikki *-merkatut kentät!

Jussi Paalanen – laulaja-nauruntekijä

Nuoresta iästään huolimatta Jussi on ehtinyt tehdä stand upia jo 45-vuotiaasta lähtien. Vanhempiensa mukaan Jussi tekikin stand upia jo ennen kuin oppi kävelemään.

Jussi myös improvisoi biisejä yleisön antamista aiheista. Asiakkaan kanssa voidaan etukäteen sopia räätälöidystä kappaleesta tai se voidaan improvisoida paikan päällä – ja totta kai yleisö laulaa mukana. Esimerkiksi isännöintiyhtiön pikkujouluissa syntyi klassikkoteos “Kaikki keittää kahvia”. Rautakaupan pikkujoulujen ikivihreäksi taas muodostui yhteislaulu “Masalla ja Heikillä on myyntihousut jalassa”. Jussi on myös Tuhannes-bilebändin solisti.

Arkityössään musiikinopettajana Jussi on tottunut pelleilemään penseiden ihmisten edessä. Normityöpäivänään Jussi opettaa teineille, miten Have You Ever Seen the Rain -biisissä soitetaan kitaraa, bassoa, rumpuja ja pianoa. Sen jälkeen oppilaat siirtyvät bändisoittimiin ja Jussi koettaa arvata, mitä kappaletta he soittavat.

Esitykset

Koko illan viihdepaketti
Kesto: Sopimuksen mukaan

Pyydä tarjous

Stand upia vai musiikkia pippaloihin? Ota molemmat!

Koko illan viihdepaketti sisältää sekä nauruhermoja kutkuttavaa komiikkaa, jonka jälkeen myös tanssijalka saadaan tarvittaessa vipattamaan bilebändin tahdissa.

– Komiikkaesityksen kesto on 30 minuuttia.

Jussin Tuhannes bilebändi avaa kasari- ja ysärimusiikin aarrearkun ja irti päästetään isoveli, 99 ilmapalloa, sata salamaa ja hypätään kesään -69 bambaamaan nahkatakkisen tytön kanssa.

– Esitettävien settien määrä on 2-3 x 45 minuuttia

Stand up ja musaimpro
Kesto: 15-45 min sopimuksen mukaan

Pyydä tarjous

Jussi kertoo stand up -keikoillaan juttuja esimerkiksi vanhemmuudesta, tiskikoneesta ja muista ihmiselämän marginaali- ilmiöistä sekä improvisoi biisejä yleisön antamista aiheista.

Asiakkaan kanssa voidaan myös etukäteen sopia tilaajalle räätälöidystä kappaleesta tai se voidaan luoda paikan päällä improvisoiden ja yleisöä osallistaen.

Jussi ja Tuhannes bilebändi
Kesto: 2-3 x 45 min sopimuksen mukaan

Pyydä tarjous

Jussin Tuhannes bilebändi avaa kasari- ja ysärimusiikin aarrearkun ja irti päästetään isoveli, 99 ilmapalloa, sata salamaa ja hypätään kesään -69 bambaamaan nahkatakkisen tytön kanssa.

Vaihtoehtoina nelihenkinen bändi tai trio -kokoonpano valintasi mukaan.

Näytteet

Lisää kuvia

Yhteenveto

Sivustolla käytetään evästeitä parhaan käyttökokemuksen varmistamiseksi. Voit lukea lisää käyttämistämme evästeistä oheisten linkkien takaa.

Tutustu tietosuojaselosteeseemme.