Tero Tielinen ja Deluxe
DeluxeTrio esittää monipuolista tanssittavaa ja iskelmää
DeluxeTrio esittää monipuolista tanssittavaa ja iskelmää
Anu ja Hellät Miehet joustaa musiikillaan sujuvasti erilaisiin tilanteisiin ja ohjelmisto muovataan tilaisuuteen sopivaksi.
Suurimaa elvyttää Baddingin-ajan käsityöläishenkisen laulunteon tavalla, joka kouraisee syvältä.
Monipuolinen Mikael Konttinen esiintyy yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella - taidolla ja tunteella. Mikaelin voit tilata myös juontajaksi.
Synnyin muusikon tyttäreksi ja näyttelijöiden lapsenlapseksi, siksi voi kai sanoa että tie esiintyjän maailmaan oli auki jo lapsesta.
Viihdyttimeltä luonnistuvat kaikki iskelmästä Finnhitsien kautta tämän päivän kuumimpiin pop- ja rokkiralleihin
Mia Leivo on tamperelainen iskelmälaulaja, joka keikkailee ympäri maata Pequeno -orkesterinsa kanssa
Rainer Bollström on esiintynyt suomalaiselle tanssikansalle kolme vuosikymmentä, vuodesta 1991 lähtien.
Heidi Kukkula on pirteä ja monipuolinen laulaja!
Tangon kruunamaton kuningas, laulaja Eino Grön, on levyttänyt satoja kappaleita ja laulu jatkuu yhä!
Upeaäänisellä ja karismaattisella Rami Rafaelilla on monta meriittiä jo taskussaan.
Kun naislaulajaan yhdistyy viehkeys, intohimo ja ammattitaito, syntyy tähti, ja sellainen on Heidi Pakarinen!
Janne Engblom on basisti ja laulaja, joka on soittanut useissa eri kokoonpanoissa
Takana satoja keikkoja, menestystä erilaisissa laulukilpailuissa, useita konserttikiertueita, showproduktioita…
Tanssiyhtye Mikadoa voi hyvällä syyllä kutsua Viihteen Mestareiksi!
Tanssimusiikkia Tangokuninkaallisen osaamisella ja kokemuksella!
Sympaattinen Jouni Keronen on suomalainen iskelmälaulaja ja vuoden 1998 tangokuningas.
Viihdeorkesteri KUNNON ISÄT "emme ehkä unelmavävyiksi enää sovi joten olkaamme Kunnon Isät"
Tony Montana on pitkän linjan iskelmälaulaja ja lavojen kestosuosikki, jolla on takanaan tuhansia keikkoja.
Helmiband on takuuvarma viihdyttäjä, joka tarjoilee parhaat hittibiisit ja nostaa tunnelman kattoon.
Tanssimusiikkia jokaisen makuun rautaisella ammattitaidolla ja pitkällä kokemuksella!
Jari ja Taika on vuonna 2004 perustettu yhtye, joka soittaa tanssittavaa musiikkia aikuiseen makuun.